Tällä kertaa joBitin blogisti päätti antaa kirjoittamistyön muualle. Kuka kertoisi kokemuksestaan paremmin kuin työnhakija itse?
Näkemyksiä ja kokemuksia on paljon erilaisia. Tässä puhuu "neiti B", vastavalmistunut ja nuori:
22-vuotiaana nuorena työnhakijana olen monesti miettinyt mistä saisin töitä? Unelmanahan olisi saada vakituinen työpaikka, kuitenkin sellaisen löytäminen on hyvin vaikeaa. Ylipäätänsä esim. kesätöihin on vaikea päästä.
Hakijoita on hirmuisesti, mutta tarjonta sitäkin vähäisempää. Eniten minua kuitenkin ottaa päähän se, että nuorilta tunnutaan vaativan hyvinkin paljon työkokemusta nuoresta iästä huolimatta. Itselleni on monesti tullut vastaan ” Valitettavasti sinulla on aivan liian vähän työkokemusta!”. Mutta kysymys kuuluu: Miten saada työkokemusta, ELLEI PÄÄSE TÖIHIN???
Nuorille on onneksi tarjolla paljon apuvälineitä työnhakuun ja koulutuksen hakuun. Tosin hyvin harvat hyödyntävät näitä tarjolla olevia palveluita. On selvää, että nuoria mietityttää esimerkiksi TE -toimiston järjestämät kurssit. Itsekkin mietin kurssille osallistuessani, että onkohan se vain tylsää luokkahuoneessa istumista ja kauheaa luentopohjasta pölinää.
Yllätyin kuitenkin positiivisesti! Ryhmä oli sopivankokoinen ja kurssipäivät mieluisia. Joka päivä oli jotakin uutta, niin ja kurssinvetäjätkin olivat loisto sakkia. Kurssissa kuitenkin mieluisinta oli ryhmätyöt, keskustelut ja uusiin ihmisiin tutustuminen, mutta eniten mieluisinta oli kurssin aikana käsitellyt asiat. Nyt voinkin sanoa, että työnhaussa olen nykyisin hieman viisaampi kuin ennen ja se avasi monta uutta ovea. On hyvä että samanlaiset kurssit voi myös suorittaa netissä, sillä siellähän me nuoret nykyisin kulutamme aikaamme. Miksei siis hyötyisi siitä samalla?
pssst... Kasvokkain tapahtuvista työnhakuryhmistä voit kysyä omasta TE-toimistostasi ja joBitti-ryhmät löytyvät verkosta. ![]()






Lisää uusi kommentti